tiistai 13. maaliskuuta 2018

Gelderland




   Yli sata vuotta sitten August Hjelt mietti sukumme alkuperää ja välitti meille erään vielä 1800-luvulla eläneen sukutarinan: ”En ännu för några decennier sedan berättad tradition visste förtälja, att släkten skulle härstamma från provinsen eller staden Geldern i Holland samt att en dess äldste medlem inflyttat till landet [Sverige] öfver norra Tyskland.” (Släkten Hjelt, 1903) August piti mahdollisena myös sitä, että sukumme voisi olla lähtöisin Norjan Hedmarkista.

   Perinteisin sukututkimusmenetelmin ei ole löydetty mitään Norjan vaihtoehtoa tukevaa. Gelderniä ei puolestaan ole edes tutkittu. Geneettinen sukututkimus on kuuden-seitsemän viime vuoden aikana kuitenkin avannut uusia mahdollisuuksia. Norjalaisesta alkuperästä ei senkään avulla ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt mitään viitteitä. Sen sijaan Augus Hjeltin mainitsema vanha sukutarina sai tukea vuonna 2015, kun Euroopan asutushistoriaa alettiin kirjoittaa uusiksi DNA-tutkimusten perusteella. Siinä ohessa saatiin tiedonmurusia myös siitä, missä päin Hjelttien muinaiset esi-isät ovat eläneet ja liikkuneet. Ks. artikkeli toukokuu 2015.


   Vuoden 2015 jälkeen genetiikkaan perustuva väestöhistorian tutkimus on edennyt vauhdilla kun muinaisten vainajien DNA-tutkimukset ovat lisääntyneet tutkimusmenetelmien kehittyessä ja ennen kaikkea kustannusten romahdettua. Käsitykseni mukaan Länsi-Euroopasta on tähän mennessä valmistunut kolmisen sataa muinais-DNA:n sekventointia. Neljä tällaisista muinaisista miesvainajista on samaa genotyyppiä (R1b-DF27) kuin Hjelt-suvun miehet. Yksi heistä on Mr. Quidlenburger, josta olen kirjoittanut lokakuussa 2016. Kolme muuta ovat tämän vuoden löytöjä (2018) Hollannista. Olen oheiseen karttaan merkinnyt vainajien löytöpaikat ja vapaalla kädellä piirtänyt Hollannin Gelderland-provinssin sekä nykyään juuri ja juuri Saksan puolella sijaitsevan Geldernin kaupungin. Hämmästyttävää miten DNA-löydöt sopivat vanhaan sukutarinaamme.








   Se, että muinaisten vainajien genomeja pystytään nykyään selvittämään, antaa huimat uudet mahdollisuudet Euroopan väestöjen alkuperätutkimuksille. Onhan kyseisten vainajien ajoitus tehty jo aikaisemmin radiohiiliajoituksella, heidän elinympäristönsä tai ainakin hautauspaikkansa tunnetaan ja hautaesineistön perusteella tiedetään minkälaisessa kulttuuriympäristössä he elivät. Tässä mainitut neljä miesvainajaa elivät kellopikarikulttuurin piirissä, yhden haudassa oli lisäksi nuorakeramiikkaa. Genomiensa perusteella he olivat idästä tulleita jamnoja. HS:n erinomaisen artikkelin ”Keitä me olemme?” loppupuolella on hyvä esitys jamnoista.


   Kaikkea ne tiedemiehet pystyvätkin selvittämään. Tutkittuaan näitä kolme-neljä tuhatta vuotta vanhoja luita eräs luustontutkija totesi, että nämä miehet ratsastivat paljon. Ratsastaen jamnat tulivatkin Venäjän aroilta Länsi-Eurooppaan eivätkä silloiset eurooppalaiset olleet edes nähneet hevosta aikaisemmin. Gelderlandinhevonenkin on varmaan jamnojen hevosten jälkeläinen, vaikka ulkonäkö lieneekin myöhemmän jalostuksen tulosta.

Gelderlander Paard
---------------------------------------------------------------------
Vainajien DNA-data on tästä tutkimuksesta:



Wikipedia:  Gelderland,    Geldern,   muinais-DNA,    jamnat

Aiheesta blogissa aikaisemmin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti